DATASTA TEKOÄLYYN (IAMAI) ON KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN INSINÖÖRITUTKINTO, JOSSA ERIKOISTUT DATAN KÄSITTELYYN JA HALLINTAAN SEKÄ TEKOÄLYN SOVELTAMISEEN. OPINNOISSASI VOIT HYÖDYNTÄÄ KAMKIN OMAA SUPERTIETOKONETTA, JOKA ON VALJASTETTU KOULUTUKSEN KÄYTTÖÖN.
Tutkinto tarjoaa vahvat edellytykset työllistyä tulevaisuuden kasvualoille. Koulutukseen haku tapahtuu yhteishaussa.
LISÄTIETOJA KOULUTUKSESTA KAMKIN SIVUILTA
monimuotokoulutus toteutetaan ensimmäistä kertaa vuonna 2022
Lue lisää monimuotokoulutuksesta KAMKin sivuilta
Data
HARRI KETAMO KERTOO TEKOÄLYSTÄ JA HEADAI-YRITYKSESTÄÄN
Jo tuhansia vuosia sitten oli olemassa kansantaru ja äly – tekoäly. Pian sen jälkeen oli olemassa myös Harri Ketamo, suomalainen tekoälyasiantuntija, HeadAI -yrityksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja, joka todellisuudessa on työskennellyt tekoälyn parissa jo kauan ennen kuin osa meistä oli vielä kyseistä termiä kuullutkaan. Esimerkiksi tällä hetkellä Harri yrityksineen tuottaa kognitiivista tekoälyä ja käyttää sitä miljoonien työhakemuksien käsittelijänä, joka ennustaa, mihin suuntaan työmarkkinat ovat kehittymässä. Mutta mitä tekoäly on, ja mikä on sen tavoite ja tarkoitus? Mitä kohti olemme tulevaisuudessa matkaamassa, ja miksi oma roolimme on niin merkittävä tässä älyllisessä skenaariossa?
Katso lisää videoltaHARRI KETAMON NÄKEMYKSET TEKOÄLYSTÄ JA KOULUTUKSESTA
Jo tuhansia vuosia sitten oli olemassa kansantaru ja äly – tekoäly. Pian sen jälkeen oli olemassa myös Harri Ketamo, suomalainen tekoälyasiantuntija, HeadAI -yrityksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja, joka todellisuudessa on työskennellyt tekoälyn parissa jo kauan ennen kuin suuri osa meistä oli vielä kyseistä termiä kuullutkaan. Esimerkiksi tällä hetkellä Harri yrityksineen tuottaa kognitiivista tekoälyä ja käyttää sitä miljoonien työhakemuksien käsittelijänä, joka ennustaa, mihin suuntaan työmarkkinat ovat kehittymässä. Mutta mitä tekoäly on, ja mikä on sen tavoite ja tarkoitus? Mitä kohti olemme tulevaisuudessa matkaamassa, ja miksi oma roolimme on niin merkittävä tässä älyllisessä skenaariossa?
Katso lisää videoltaJARNO LIMNÉLL PUHUU TEKNOLOGIASTA, IHMISKUNNASTA JA KOULUTUKSESTA
Kansainvälisesti tunnettu suomalainen kyberturvallisuuden professori ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll on operoinut halki kybermaailman syövereiden, tuottaen ja kehittäen turvajärjestelmiä yhteiskunnan haavoittuvaisimmille alustoille – datan lähteille. Ihmiskunta kehittää itseään nopeammin kuin koskaan, ja samaan aikaan kun me itse yllämme kurottautumaan kohti tietoa, yltävät tietoa kohti kurottautumaan myös sellaiset tahot, joiden ei ole tarkoitus sinne yltää. Millaisina Jarno näkee tänä päivänä huomisen moniulotteiset teknologianäkymät?
Katso lisää videoltaJARNO LIMNÉLLIN TERVEISET TEKNOLOGIAMAAILMALLE
Kansainvälisesti tunnettu suomalainen kyberturvallisuuden professori ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll on operoinut halki kybermaailman syövereiden, tuottaen ja kehittäen turvajärjestelmiä yhteiskunnan haavoittuvaisimmille alustoille – datan lähteille. Ihmiskunta kehittää itseään nopeammin kuin koskaan, ja samaan aikaan kun me itse yllämme kurottautumaan kohti tietoa, yltävät tietoa kohti kurottautumaan myös sellaiset tahot, joiden ei ole tarkoitus sinne yltää. Millaisina Jarno näkee tänä päivänä huomisen moniulotteiset teknologianäkymät?
Katso lisää videoltaMATTI SARÉN KERTOO TEKOÄLYSTÄ JA KOULUTUKSESTA
Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja Matti Sarén on yksi uuden tekoälykoulutuslinjan syntymisen keskeisimmistä hahmoista. Ennen uraansa Kajaanin ammattikorkeakoulussa Matti työskenteli tekoälyn parissa useilla erilaisilla sektoreilla, kehittäen muun muassa dataintensiivisiä alustoja ja tutkien digitalisaation kentillä tapahtuvaa liiketoimintaa. Nyt hän kertoo tekoälystä ja niistä lukemattomista mahdollisuuksista, jotka ovat auki tulevaisuuden sukupolvien uteliaille mielille. Mitä Matti haluaa kertoa juuri sinulle?
Katso lisää videoltaMATTI SARÉN TOIVOTTAA SINUT TERVETULLEEKSI KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUn tekoälykoulutusohjelmaan
Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja Matti Sarén on yksi uuden tekoälykoulutuslinjan syntymisen keskeisimmistä hahmoista. Ennen uraansa Kajaanin ammattikorkeakoulussa Matti työskenteli tekoälyn parissa useilla erilaisilla sektoreilla, kehittäen muun muassa dataintensiivisiä alustoja ja tutkien digitalisaation kentillä tapahtuvaa liiketoimintaa. Nyt hän kertoo tekoälystä ja niistä lukemattomista mahdollisuuksista, jotka ovat auki tulevaisuuden sukupolvien uteliaille mielille. Mitä Matti haluaa kertoa juuri sinulle?
Katso lisää videoltaHARRI KETAMO PUHUU TEKOÄLYä päähän
Jo tuhansia vuosia sitten oli olemassa kansantaru ja äly – tekoäly. Pian sen jälkeen oli olemassa myös Harri Ketamo, suomalainen tekoälyasiantuntija, HeadAI -yrityksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja, joka todellisuudessa on työskennellyt tekoälyn parissa jo kauan ennen kuin osa meistä oli vielä kyseistä termiä kuullutkaan. Esimerkiksi tällä hetkellä Harri yrityksineen tuottaa kognitiivista tekoälyä ja käyttää sitä miljoonien työhakemuksien käsittelijänä, joka ennustaa, mihin suuntaan työmarkkinat ovat kehittymässä. Mutta mitä tekoäly on, ja mikä on sen tavoite ja tarkoitus? Mitä kohti olemme tulevaisuudessa matkaamassa, ja miksi oma roolimme on niin merkittävä tässä älyllisessä skenaariossa?
Katso lisää videoltaKASIMIR KAITUE PUHUU TEKOÄLYSTÄ
Nuoresta iästään huolimatta ODA Network-yrityksen Kasimir Kaitue on ollut mukana jo monenlaisissa eri teknologiaprojekteissa – myös tekoälyn parissa. Tällä nuorella miehellä on kiinnostavia mielipiteitä ja näkemyksiä tekoälystä, ja hän on tulevaisuudessa erittäin kiinnostunut työskentelemään sen kanssa. Erityisen paljon hän pohtii juuri tekoälyn eettisiä puolia ja vaikutuksia maailmaan. Millaisia ajatuksia Kasimirilla on mielessään juuri nyt?
Katso lisää videoltaBig Data
TEKOÄLY JA KOULUTUS
Se on helmitaulu… se on taskulaskin… se on tekoäly. Olemme systemaattisesti kouluttaneet itseämme viimeiset 200 vuotta. Yleissivistyksemme kattaa niin matematiikkaa, kieliä kuin psykologiaakin, ja siinä on vasta pieni siivu koko elämän kurssitarjottimesta. Aina lapsista nuoriksi aikuisiksi asti olemme harjoittaneet kognitiivisia taitojamme ymmärtääksemme maailmaa paremmin ja toimiaksemme siellä parhaalla mahdollisella tavalla. Kehitämme jatkuvasti mieliämme ja kehojamme vastataksemme yhteiskunnan muuttuviin haasteisiin – voidaksemme vastata ihmiskunnan haasteisiin. On sanomattakin selvää, että tekoäly tulee muuttamaan lukujärjestyksiämme. Kuinka tekoäly vaikuttaa koulutukseen ja koko koulutusjärjestelmään, ja mitä se voi opettaa meille?
Katso lisää videoltadatasta tekoälyyn
Maailma on täynnä dataa. Voimme jopa sanoa meidän itsemme olevan täynnä dataa. Se on elämän yleisavain ja tiedon selkäydin, joka saa informaation virtaamaan aivojemme lävitse ja luomaan älykästä käyttäytymistä. Kaikki älykäs pohjautuu dataan – ja ellei pohjaudu, se ei ole älykästä. Syntyäkseen tekoäly tarvitsee käyttöönsä puhdasta ja laadukasta dataa. Mutta mitä data oikeastaan on, ja millainen on sen matka tekoälyn ytimeen? Mitä tarkoittavat syväoppiminen ja neuroverkot? Mitä Esineiden internet on tulevaisuudessa?
Katso lisää videoltaTEKOÄLY JA YHTEISKUNNAN TULEVAISUUS osa 1
Yhteiskunta. Maailmanlaajuinen ja kulttuurillinen perusrakennelma, joka saattaa erilliset ihmiset yhteen ja antaa heille mahdollisuuden elämän luomiseen – niin heidän omansa, kuin myös muidenkin. Yhteiskunnan tulevaisuus on yksi niistä suurista kysymyksistä, jotka eivät vaivu unholaan milloinkaan. Ja jos vaipuukin, tekoäly tuo sen pian takaisin. Tänä päivänä teknologian kehittyminen on nopeampaa kuin koskaan, ja jokainen meistä odottaa varmasti mielenkiinnolla, mitä ihmettä oikein olemmekaan kehittämässä. Kuinka tekoäly tulee muuttamaan yhteiskuntaa ja sen rakenteita, ja kuinka se kaikki vaikuttaa meidän omiin näkemyksiimme? Millaisia uusia toimintamalleja tekoälyn globalisoituminen tulee luomaan, ja missä me ihmiset päivän päättyessä seisomme?
Katso lisää videoltaTEKOÄLY JA YHTEISKUNNAN TULEVAISUUS osa 2

Katso lisää videoltaTEKOÄLY JA TYÖELÄMÄN TULEVAISUUS
Kymmenien eri aikakausien aikana ihmiskunta on kehittänyt itselleen satoja erilaisia töitä ja ammatteja. Olemme olleet metsästäjä-keräilijöitä, infrastuktuurirakentajia ja kuukävelijöitä. Teollistuminen määritteli työn merkityksen täysin uudelleen 1800-luvun puolessavälissä ja 1900-luvun alussa, ja työn mekaniikan muuttumisen myötä muuttui myös työn filosofia. Nyt tekoäly on tuonut meidät uudelleen samankaltaiseen vallankumoukselliseen murrospisteeseen. Onneksemme yhteiskunta ei tunne käsitettä tarpeeton työ – vai tunteeko? Kuinka tekoäly vaikuttaa työmarkkinoiden kehitykseen, yrityksiin ja työtehtäviin? Mikä on niiden töiden tulevaisuus, jotka on kehitetty menneisyydessä?
Katso lisää videoltaKUINKA TEKOÄLY TOIMII?
Tarkoitusperämme määrittelevät tekoälyn. Samaan aikaan tekoälyn tarkoitusperät määrittelevät meidät. On olemassa lukuisia erilaisia keinoja käyttää tekoälyä, ja vielä huomattavasti enemmän erilaisia mekanismeja ja komentoja, jotka luovat älykästä toimintaa ja johtavat haluttuun lopputulokseen. Tekoälyä voidaan käyttää säilömään ja jakamaan tietoa, kopioimaan ihmistunteita ja luomaan täysin uudenlaisia maailmoja täynnä tiedettä ja taidetta. Sitä voidaan käyttää palvelemaan ihmisiä miltei elämän jokaisella osa-alueella, mutta millä tavoin ja missä määrin? Mikä on tekoälyn todellinen tarkoitus?
Katso lisää videoltaLOHKOKETJU JA KOULUTUS
Lohkoketju. Suhteellisen tuntematon termi, suhteellisen yleinen työkalu. Lyhyesti tiivistettynä lohkoketju on tekniikka, jonka avulla erilaisilla toimialoilla toimivat tahot voivat tuottaa ja välittää toisilleen tietoa, ja levittää sitä ympäri maailmaa. Lohkoketju voi mullistaa koko tiedonsiirtojärjestelmän ja tuottaa jotain poikkeuksellisen arvokasta ihmisten elämiin. Lohkojen ketju – kuka olisi osannut lohkaista sen paremmin?
Katso lisää videoltaMITÄ TEKOÄLY ON?
Tekoäly – tuo mystinen termi ihmisen ja koneen välimaastossa. Sen on ennustettu olevan uusi öljy ja uusi sähkö. Ehkä jopa uusi ihminen. Ammattilaiset, tutkijat ja maallikot ympäri maailman ovat samaan aikaan sekä haltioituneita, että kauhistuneita. Osa ihmisistä sanoo sen olevan pelastus, osa sanoo sen olevan tuho. Se on aikamme hehkutetuin asia, mutta suurin osa meistä ei edes tiedä, mitä hehkutamme – huolimatta siitä, että hehkutuksen aihe itsessään on jo olemassa. Mitä tekoäly todellisuudessa on, miten älykäs käyttäytyminen mahdollistuu, ja mikä meitä tulevaisuudessa odottaa?
Katso lisää videoltaTEKOÄLYASIANTUNTIJOIDEN VIESTI MAAILMALLE osa 1
Tällä nimenomaisella hetkellä tekoälystä liikkuu paljon ajatuksia, mielipiteitä, spekulaatioita ja näkemyksiä. Jotkut niistä ovat keskenään samankaltaisia, jotkut poikkeavat toisistaan verraten paljon. Tekoäly on joka tapauksessa tulossa, ja se tulee aiheuttamaan vallankumouksellisen vaikutuksen maailman ympärille. Mutta mikä se on? Pelastaja vai tuho? Salliiko se meidän ihmisten elää kuin kuninkaiden, vai kruunaako se itse itsensä? Mitä maailman huipputekoälyasiantuntijat ajattelevat tekoälystä? Mikä on heidän viestinsä maailmalle? Mikä on heidän viestinsä sinulle?
Katso lisää videoltaTEKOÄLYASIANTUNTIJOIDEN VIESTI MAAILMALLE osa 2
Tällä nimenomaisella hetkellä tekoälystä liikkuu paljon ajatuksia, mielipiteitä, spekulaatioita ja näkemyksiä. Jotkut niistä ovat keskenään samankaltaisia, jotkut poikkeavat toisistaan verraten paljon. Tekoäly on joka tapauksessa tulossa, ja se tulee aiheuttamaan vallankumouksellisen vaikutuksen maailman ympärille. Mutta mikä se on? Pelastaja vai tuho? Salliiko se meidän ihmisten elää kuin kuninkaiden, vai kruunaako se itse itsensä? Mitä maailman huipputekoälyasiantuntijat ajattelevat tekoälystä? Mikä on heidän viestinsä maailmalle? Mikä on heidän viestinsä sinulle?
Katso lisää videoltaTUHOAAKO TEKOÄLY TYÖPAIKAT?
Uhka, josta ihmiset ovat huolissaan – Tekoälyn mahdolliset haittavaikutukset lukuisilla erilaisilla työelämän osa-alueilla. Ihmiset pelkäävät, että heidän työpaikkansa karsitaan pois ja heidät itsensä korvataan. He pelkäävät, että koneiden takia heistä tulee tarpeetonta massaa, jolle ei ole paikkaa tai tarkoitusta modernissa työyhteiskunnassa. Mutta älykolikolla on aina toinen, kirkkaampi puoli, ja kaikenlaiset uhkakuvat ovat tässä vaiheessa pelkkää spekulaatiota. Mistä tämän päivän työntekijät löytävät itsensä huomenna?
Katso lisää videolta